Italia Monza
Tulos: 1. kilpailu 9. // 2. kilpailu kesk.

Ensimmäinen kilpailu

 

Matias Laine nousi yhdeksänneksi ja otti kaksi pistettä World Series Formula Renault 3.5 –sarjan kauden avauskilpailussa Italian Monzassa lauantaina. Joensuulainen joutui starttaamaan kilpailuun 18. lähtöruudusta, josta hän teki vahvan nousun kärkikymmenikköön.

Kuivalla radalla Laine oli taistelemassa jopa viidennestä sijasta, mutta pieni kolarointi pudotti 22-vuotiaan P1 Motorsprtin kuljettajaa. Pistetilin aukeaminen heti kauden avauksessa sai Laineen hymyilemään.

- Tämä on hyvä tulos varsinkin, kun starttiruutu oli niin takana. Siinä sattui pieni kosketus toiseen autoon ja putosin kolme sijaa. Sain ryhmän kuitenkin uudelleen kiinni ja pystyin nousemaan pisteille. Reilun 44 minuutin kisassa riittää pituutta, joten siinä ehtii myös tapahtua. Itseluottamusta tuli hyvin lisää jatkoa ajatellen, Laine summasi ensimmäisen startin kokemuksiaan.

P1 Motorsportin autot olivat hyvässä vauhdissa ja Laineen tallikaveri Will Stevens oli taistelemassa toisesta sijasta, kunnes britti kolaroi ja joutui käymään varikolla. Stevens ajoi kilpailun nopeimman kierroksen. Kilpailun loppupuolella Laine oli kilpailun nopeimpia kuljettajia.

- Sain säädeltyä vauhtia kisassa tarpeen mukaan, joten siinä mielessä tilanne näyttää lupaavalta huomiseen kisaan. Aamulla täytyy onnistua aika-ajossa, jotta on mahdollisuuksia kärkitaisteluun. Tallin kanssa vielä katsotaan mitä sen suhteen voisi tehdä paremmin, Laine sanoi.

Lauantain kilpailun aika-ajossa Laineen tallin P1 Motorsportin rengasvalinnat eivät onnistuneet, kun radan odotettiin kuivuvan. Monzan 5,8 kilometrin mittainen vauhdikas rata pysyi kuitenkin märkänä ja Laine jäi kuivan kelin renkailla kauas kärjestä.

- Aamulla täytyy arvioida keli tarkasti ja tehdä sitten oikeita ratkaisuja mikäli taas on märkää, Laine totesi.

Paalupaikalta kisaan startannut Stoffel Vandoorne karkasi nopeasti omille teilleen ja Fortecin belgialaiskuljettaja ajoi ylivoimaiseen voittoon. Toiseksi sijoittui Damsin Kevin Magnussen ennen Fortecin Christopher Zanellaa.

Sunnuntaina Wolrd Series Formula Renault 3.5 –sarjassa ajetaan aika-ajo aamulla ja kilpailu iltapäivällä. Eurosport televisioi kilpailun suorana kello 14 alkaen.

 

Toinen kilpailu


Matias Laineen kilpailu World Series Formula Renault 3.5 –sarjan toisessa osakilpailussa päättyi keskeytykseen jo ensimmäisellä kierroksella Italian Monzassa sunnuntaina. Laineen P1 Motorsportin auto liukui vauhdilla ulos hiekalle ja siitä ratavalliin radan viidennessä mutkassa. Joensuulainen säilyi ilman kolhuja, mutta auto romuttui.

- Vaikuttaa siltä, että ohjauksesta petti jokin, sillä ratissa ei ollut mitään tuntoa kun käänsin mutkaan. Olihan siinä aika tavalla vauhtia, kuten Monzassa yleensä on. Vaikea arvella mikä aiheutti ohjauksen pettämisen. Talli tutkii asiaa vielä, Laine sanoi Monzan varikolla.

Laine sai kilpailuun hyvän startin 12. lähtöruudusta, mutta tällä kertaa kisa oli siis nopeasti ohi. Myös Laineen tallikaveri Will Stevens keskeytti, kun britti ajoi ulos kisan puolivälissä.

Laineen saldo ensimmäisen kisaviikonlopun jälkeen on kaksi pistettä, jotka hän sai lauantain kilpailun kahdeksannesta sijasta.

- Positiivinen viikonloppu tämä kuitenkin oli. Aika-ajossa on onnistuttava paremmin ja pienet tekniset viat on saatava pois. Kun auto vain toimii kaikilta osin, niin seuraavassa kisassa on hyvät mahdollisuudet parantaa kaikkia tuloksia, Laine totesi.

Sunnuntain kilpailu käytiin kuivalla radalla toisin kuin aamun aika-ajo, joka ajettiin märällä radalla. Voittoon ajoi paalulta startannut Ardenin Antonio Felix da Costa. Toiseksi sijoittui Damsin Kevin Magnussen ja kolmanneksi ensimmäisen osakilpailun voittaja Stoffel Vandoorne.

World Series Formula Renault 3.5 –sarja jatkuu kolmen viikon kuluttua Motorland Aragonin radalla Espanjassa

Uutiset

Matias Laineen kausi päättyi ulosajoon
19.10.2014
Matias Laine ajoi ulos sunnuntaina World Series Formula Renault 3.5 –sarjan...
Matias Laine 11:s Jerezissä
18.10.2014
Matias Laineen lauantai ei sujunut Jerezissä aivan suunnitelmien...
Matias Laine kolmas Jerezin harjoituksissa
17.10.2014
World Series Renault Formula 3.5 –sarja päättyy tänä...
Matias Laineella edessään formulakauden finaali Jerezissä
15.10.2014
Matias Laineen kausi World Series Formula Renault 3.5 –sarjassa...
  • juhakankkunen.com
  • laakkonen
  • defa
  • punamusta
  • fennia
  • varma
Finnish English
Matso