Matias Laine paransi vauhtiaan Formula 3 Eurosarjassa

Lehdistötiedote 11.4.2010

Matias Laine paransi vauhtiaan Formula 3 Eurosarjassa

Ensimmäistä kauttaan Formula 3 Eurosarjassa ajava 19-vuotias Matias ”Matso” Laine pystyi parantamaan vauhtiaan kauden toisessa osakilpailussa Paul Ricardin radalla Le Castellet’ssa Etelä-Ranskassa. Vaikka joensuulaisen vauhdissa tapahtui kehitystä oli Laineen sijoitus lauantain kilpailua heikompi. Ensimmäisen osakilpailun 10:s sija vaihtui toisessa 13:nteen.

- Omaan vauhdin parantumiseen olen tyytyväinen. Kisan edetessä pystyin ajamaan samoja aikoja kuin tallikaverit. Nyt moottori tuntui toimivan, mutta jostakin syystä meidän autoista puuttuu edelleen vauhtia. Voi sanoa, että tiiminä meni alisuorituksen puolelle, Laine arvioi ensimmäisen kisaviikonlopun antia.

Laineen edustaman saksalaisen Motopark Academy -tallin kuljettajista António Felix Da Costa pääsi starttaamaan sunnuntain kisaan paalupaikalta, kun ensimmäisen osakilpailun kahdeksan parasta asettuivat lähtöruudukkoon käännetyssä järjestyksessä. Portugalilaiskuljettaja putosi kuitenkin nopeasti joukon keskivaiheille, sillä kilpakumppaneilla näytti olevan parempi vauhti päällä. Samoin kävi Laineen toisella tallikaverille kolmannesta ruudusta startanneelle Adrian Quaife-Hobbsille.

Laine sai hyvän startin ja nousi pari sijaa ensimmäisellä kierroksella, mutta sitten eroa alkoi kertyä muuhun joukkoon tasaisella tahdilla. Kilpailun voitti ART Grand Prix –tallin Alexander Sims ennen Signaturen Edoardo Mortaroa ja Marco Wittmannia. Voittajan kanssa samassa tallissa ajava Valtteri Bottas oli kuudes.

- Aika ihmeissään on koko tallin väki. Nyt yritetään selvittää mikä meni vikaan ja yritetään kahden viikon kuluttua Hockenheimissa parantaa tilannetta. Silloin on tavoitteena taas saada lisää vauhtia omaan ajoon, Laine sanoi.

Formula 3 Eurosarja jatkuu Hockenheimin radalla Saksassa kahden viikon kuluttua.


www.matiaslaine.com
www.f3euroseries.com
www.motopark.com

Uutiset

Matias Laineen kausi päättyi ulosajoon
19.10.2014
Matias Laine ajoi ulos sunnuntaina World Series Formula Renault 3.5 –sarjan...
Matias Laine 11:s Jerezissä
18.10.2014
Matias Laineen lauantai ei sujunut Jerezissä aivan suunnitelmien...
Matias Laine kolmas Jerezin harjoituksissa
17.10.2014
World Series Renault Formula 3.5 –sarja päättyy tänä...
Matias Laineella edessään formulakauden finaali Jerezissä
15.10.2014
Matias Laineen kausi World Series Formula Renault 3.5 –sarjassa...
  • juhakankkunen.com
  • laakkonen
  • defa
  • punamusta
  • fennia
  • varma
Finnish English
Matso