Matias Laine taisteli neljänneksi Valenciassa


Matias Laine kävi tiukan taistelun formula GP3 –sarjan Valencian osakilpailun startissa sunnuntaina. Viidentenä taistellut Laine onnistui nousemaan neljänneksi viimeisellä kierroksella, kun Tio Ellinas puristi kolmanneksi ohi Kevin Cecconista ja samalla myös Laine kuittasi Cecconin.

- Startti oli taas hyvä, mutta Ceccon sulki edestä tien. Ellinas puski pääsuoralla rajusti rinnalle ja oli pakko väistää muuten olisi kolissut kylkeen. Pääsin Cecconista ohi viimeisessä mutkassa, kun Ellinas ja Ceccon kolaroivat. Tuomaristo otti Ellinasin ohituksen tutkintaan, joten tässä voi vielä sijoitus kohentua, Laine kommentoi tuoreeltaan tiukkaa kisaa.

- Vaihdelaatikko ei vieläkään tuntunut normaalilta ja jarrujen kanssa oli myös tekemistä. Hävisin aina jarrutuksissa selvästi, kun piti hakea tuntumaa, Laine harmitteli.

MW Ardenilla ajavan Laineen takana sarjan kärkikaksikko Lotuksen Aaro Vainio ja MW Ardenin Mitch Evans hiostivat Lainetta koko kisan ajan. Lopulta Evans oli kuudes ja Vainio seitsemäs.

- Olin aika tiukoilla Vainion ja Evansin kanssa. Vainion ohitusyritys meikäläisestä meni pitkäksi ja Evans kuittasi välittömästi, Laine sanoi.

Laine jatkaa sarjassa viidentenä 38 pisteellä. Tasaisessa sarjassa Matsolla on eroa kolmanteen sijaan vain kaksi pistettä. Sarjaa johtaa Evans, jolla pisteitä on 78.

- Tallin kanssa pitää selvittää vaihteiston ja jarrujen ongelmat jatkoa ajatellen. Tässä on viikon tauko ja suuntaan mökille Pohjois-Karjalaan kalaan. Sieltä saa hyvin happea seuraavaa kisaa varten, Laine kertoi.

GP3 –sarja jatkuu 6. -8. heinäkuuta Englannin Silverstonessa.

Uutiset

Matias Laineen kausi päättyi ulosajoon
19.10.2014
Matias Laine ajoi ulos sunnuntaina World Series Formula Renault 3.5 –sarjan...
Matias Laine 11:s Jerezissä
18.10.2014
Matias Laineen lauantai ei sujunut Jerezissä aivan suunnitelmien...
Matias Laine kolmas Jerezin harjoituksissa
17.10.2014
World Series Renault Formula 3.5 –sarja päättyy tänä...
Matias Laineella edessään formulakauden finaali Jerezissä
15.10.2014
Matias Laineen kausi World Series Formula Renault 3.5 –sarjassa...
  • juhakankkunen.com
  • laakkonen
  • defa
  • punamusta
  • fennia
  • varma
Finnish English
Matso