Matias Laine taklattiin ulos Valencian radalla


Matias Laineen kilpailu formula GP3 –luokan Valencian osakilpailussa päättyi lyhyeen sunnuntaina. Laine otti kisaan hyvän startin ja nousi heti kolme sijaa 14:nneksi, mutta ensimmäisen kierroksen viimeisessä mutkassa joensuulaisen kilpailu oli ohi. Laineen takaa  Nigel Melker tuli suoraan kylkeen.

- Startti oli tosi hyvä, mutta kun taitoin pääsuoralle ensimmäisen kierroksen lopussa rysäytti Melker päälle. Siinä ei ollut mitään tehtävissä. En edes ehtinyt nähdä mitään, Laine kertasi pettyneenä.

Kilpailun jälkeen tuomaristo rankaisi Nigel Melkeriä kolarin aiheuttamisesta. Melkerin lähtöruutu putoaa kymmenen pykälää seuraavassa kilpailussa.

- Harmittaa, kun viikonloppu meni pieleen kolarointien takia. Kisavauhti on kyllä kohdallaan. Nyt täytyy vielä puristaa enemmän irti aika-ajossa ja onnistua tämän päivän tapaan starteissa. Uskon, että sitten alkaa tulla parempia sijoituksia. Näin tasaisessa porukassa kaikki on niin pienestä kiinni, Laine sanoi.

Valtteri Bottas sijoittui kolmanneksi ja Aaro Vainio koki Laineen kohtalon myös ensimmäisellä kierroksella. GP3 –sarja jatkuu kahden viikon kuluttua Silverstonen radalla Englannissa. Sitä ennen Laineella on edessään mielenkiintoinen työharjoittelu Marussia Virginin F1 –tallissa.

- Pääsen viikoksi mukaan tallin toimintaan ja samalla saan taas harjoitella tallin simulaattorissa. Siitä on varmasti hyötyä Siverstonen viikonloppua ajatellen, Laine kertoi.

Uutiset

Matias Laineen kausi päättyi ulosajoon
19.10.2014
Matias Laine ajoi ulos sunnuntaina World Series Formula Renault 3.5 –sarjan...
Matias Laine 11:s Jerezissä
18.10.2014
Matias Laineen lauantai ei sujunut Jerezissä aivan suunnitelmien...
Matias Laine kolmas Jerezin harjoituksissa
17.10.2014
World Series Renault Formula 3.5 –sarja päättyy tänä...
Matias Laineella edessään formulakauden finaali Jerezissä
15.10.2014
Matias Laineen kausi World Series Formula Renault 3.5 –sarjassa...
  • juhakankkunen.com
  • laakkonen
  • defa
  • punamusta
  • fennia
  • varma
Finnish English
Matso