Lähtöpaikka vei Laineen mahdollisuudet kärkisijoille
Lähtöpaikka takajoukoista vei Matias Laineen mahdollisuudet kärkisijoille Formula Renaultin Britannian mestaruussarjan neljännessä osakilpailussa Thruxtonin radalla sunnuntaina. Kilpailun voittoon ajoi sarjassa toista kautta ajava suomalainen Jesse Krohn.
Laineen aika-ajo epäonnistui lauantaina ja joensuulainen joutui starttaamaan päivän kilpailuun 16:nnesta lähtöruudusta. ”Matso” teki vahvan nousun ja maalissa sijoitus oli 11.
- Lopputulos oli aivan hyvä, vaikka auton kanssa oli pieniä ongelmia. Etupään pito ei ollut paras mahdollinen, mutta kokemusta kertyi taas siitäkin puolesta lisää. Ensimmäisellä kierroksella pari ekaa kurvia ajoin väärää linjaa ja pari kaveria meni ohi. Vauhti kyllä löytyi sitten, kommentoi Laine, joka eilen täytti 19 vuotta.
Turva-auto tuli radalle kierroksella viisi kolmen kierroksen ajaksi ja näin kilpailun kokonaismitaksi tuli 19 kierrosta. Turva-auton poistuttua Laine poimi edellään ajaneita hyvällä tahdilla, mutta erittäin tasaisessa joukossa ohittaminen on hankalaa.
Lauantain kisassa Laine sijoittui kuudenneksi ja sunnuntaina 11:nneksi. Kokonaisuutena Laine oli tyytyväinen viikonlopun antiin.
- Tämä meni ihan ok, sillä Thruxton ei todellakaan ole mikään lempiratani, Laine summasi. Joensuulaisen takaraivossa painaa edelleen hiukan raju ulosajo Thruxtonin testeissä joulukuussa.
Formula Renault Britannian mestaruussarja 4. osakilpailu, Thruxton, 19 kierrosta: 1) Jesse Krohn, FIN, Mark Burdett Motorsport, 25.05,86 2) Dean Stoneman, GB, Alpine + 4,57 sek. 3) Harry Tincknell, GB, CRS Racing + 6,83…11) Matias Laine, FIN, CRS Racing, +21,58
Seuraavat osakilpailut 16.-17.5. Donington Park.

Uutiset

Matias Laineen kausi päättyi ulosajoon
19.10.2014
Matias Laine ajoi ulos sunnuntaina World Series Formula Renault 3.5 –sarjan...
Matias Laine 11:s Jerezissä
18.10.2014
Matias Laineen lauantai ei sujunut Jerezissä aivan suunnitelmien...
Matias Laine kolmas Jerezin harjoituksissa
17.10.2014
World Series Renault Formula 3.5 –sarja päättyy tänä...
Matias Laineella edessään formulakauden finaali Jerezissä
15.10.2014
Matias Laineen kausi World Series Formula Renault 3.5 –sarjassa...
  • juhakankkunen.com
  • laakkonen
  • defa
  • punamusta
  • fennia
  • varma
Finnish English
Matso