Matias Laineen kausi päättyi ulosajoon

Matias Laine ajoi ulos sunnuntaina World Series Formula Renault 3.5 –sarjan päätöskilpailussa Jerezissä. Pyhäpäivä oli epäonnea täynnä, sillä aika-ajoissa Laineen autosta hajosi bensapumppu.

 

Bensapumpun rikkoutumisen vuoksi ja Laine jäi lähtöruutuun 16. Startti onnistui kuitenkin loistavasti ja jo avauskierroksella Laine nousi sijalle 11. Hetkeä myöhemmin suomalainen nousi jo pisteisjoille kymmenenneksi, mutta valitettavasti hän sai varikon ylinopeudesta läpiajorangaistuksen ja pistehaaveet kuivuivat siihen. Laine putosi rangaistuksen kärsittyään sijalle 14. Muutamaa kierrosta myöhemmin Laine kolaroi Jazeman Jaafarin kanssa, molemmat ajautuivat ulos ja keskeyttivät.

 

- Nousin jo pistesijalle, mutta varikolla takarenkaan vaihto kesti liian kauan ja lähdin liian tiukasti takaisin radalle, läpiajorangaistushan siitä tuli. Sen jälkeen ohitin jo Jafaarin, mutta kurvissa kaveri tuli takarenkaan päälle ja olimme ulkona molemmat. Harmittaa tuo bensapumpun hajoaminen aika-ajoissa, nopein kierros jäi ajamatta. Hankala näissä kisoissa on takajoukoista kärkeen nousta, mutta eipä noille tekniikkamurheille mitään mahda, Laine harmitteli.

 

- Sinänsä tässäkin kilpailussa oli paljon hyvää, ajoin kilpailun toiseksi nopeimman kierroksen, joten vauhtia kyllä löytyy.

 

Vielä ennen eilistä kilpailua mestaruustaistelussa mukana olleen Roberto Merhin viikonloppu oli katastrofaalinen. Eilen espanjalainen ajoi ulos jo lähtösuoralla, tänään hänen autonsa sammahti varikolle ja peli oli menetetty. Pisteetön päätösviikonloppu pudotti Merhin sarjan loppupisteissä kolmanneksi. Mestari Carlos Sainz jr:n jälkeen kakkostilalle nousi Ranskan Pierre Gasly, joka varmisti kakkossijan ajamalla sunnuntaina neljänneksi.

 

Kilpailun voitti eilen kakkoseksi ajanut britti Oliver Rowland. Kanadan Nicholas Latifi ajoi vuoden kirkkaasti parhaan kilpailunsa ja oli yllätyskakkonen, kolmas oli britti William Buller. Mestari Sainz oli tänään vasta 11:s. Sarjan tasaisuudesta ja yllätyksellisyydestä kertoo hyvin se, että sunnuntain podium-kuljettajista ennen tätä päivää Latifilla oli kasassa tasan kaksi pistettä, Bullerilla 15.

 

Matias Laine oli kauden loppupisteissä 13:s, saldoksi kertyi 40 pistettä. Eilinen 11:s sija vaihtui lopulta kymmenenteen paikkaan ja yhteen pisteeseen, kun kilpailun jälkeen tuomaristo antoi Carlos Sainzille rangaistuksen ja tämä putosi yhdeksänneltä sijalta 14:nneksi.

 

- Kaudessa oli paljon hyvää, mutta aika-ajot oli tänä vuonna meidän tiimin kompastuskivi. Monesti kisavauhti oli todella hyvin kohdallaan, mutta liian kaukaa jouduttiin usein starttaamaan kisoihin.

 

Laineen uran jatkosuunnitelmat ovat vielä hämärän peitossa.

 

- Ei ole mitään tietoa vielä ensi kaudesta. Huilataan nyt hetki tässä ja aletaan sitten tarkemmin miettiä, mitä ensi kaudella tehdään ja mihin suuntaan tästä uralla edetään, Laine kertoi.

Uutiset

Matias Laineen kausi päättyi ulosajoon
19.10.2014
Matias Laine ajoi ulos sunnuntaina World Series Formula Renault 3.5 –sarjan...
Matias Laine 11:s Jerezissä
18.10.2014
Matias Laineen lauantai ei sujunut Jerezissä aivan suunnitelmien...
Matias Laine kolmas Jerezin harjoituksissa
17.10.2014
World Series Renault Formula 3.5 –sarja päättyy tänä...
Matias Laineella edessään formulakauden finaali Jerezissä
15.10.2014
Matias Laineen kausi World Series Formula Renault 3.5 –sarjassa...
  • juhakankkunen.com
  • laakkonen
  • defa
  • punamusta
  • fennia
  • varma
Finnish English
Matso