Matias Laine kahdeksas Britannian Formula Renault avauksessa
Joensuulainen Matias Laine aloitti Britannian Formula Remault –sarjan sijoittumalla ensimmäisessä osakilpailussa kahdeksanneksi Brands Hatchin radalla sunnuntaina. Samana päivänä ajetussa toisessa osakilpailussa Laineen autosta rikkoutui pakoputki ja se vei tehon moottorista. Lopulta Laineen sijoitus oli 16.
Ensimmäiseen osakilpailuun Laine starttasi kahdeksannesta lähtöruudusta.  Tasaisessa 25 kierroksen mittaisessa kisassa 18-vuotias Laine ajoi puhtaan kilpailun ja teki yhden ohituksen sekä tuli kerran ohitetuksi. Ensikertalainen oli tyytyväinen ensimmäiseen osakilpailuun CRS Racingin autolla.
- Startti onnistui hyvin, mutta ohituspaikkoja ei vain löytynyt tasaisessa kisassa, Laine kommentoi ensiesiintymistään Britannian Formula Renault –sarjassa. Ensimmäisen osakilpailun voittoon ajoi Oli Webb.
Iltapäivällä ajetussa toisessa osakilpailussa Laineen lähtöruutu oli 13. Se tiesi jo ennakkoon haastavaa asetelmaa kilpailuun. Laine otti jälleen hyvän lähdön ja nousi kaksi sijaa nopeasti. Mutta viiden kierroksen jälkeen autosta alkoi hävitä puhti ja kierrosajat putosivat.
Joensuulainen piti paikkansa aina kierrokselle 16, kunnes ohitustilanteessa takaa pääsi kolme kuljettajaa ohi samalla kertaa.
Seuraavalla kierroksella radalle tuli turva-auto. Kolmen turva-auton takana ajetun kierroksen jälkeen Laineen vauhti edelleen putosi ja lopullinen sijoitus toisessa osakilpailussa oli 16. Kilpailun jälkeen syy vauhdin häviämiseen selvisi.  Katalysaattori oli irronnut ja tukkinut pakoputkiston.
- Jostain syystä pakoputki vain oli hajonnut ja vauhti hiipui kierros kierrokselta. Harmittava juttu, mutta tällaista voi aina joskus sattua, Laine harmitteli. Toisen osakilpailun nopein oli James Calado.
 - Kokonaisuutena olen suhteellisen tyytyväinen alkuun. Tästä jatketaan ensi viikolla testeillä Thruxtonissa, Laine sanoi kauden avauksen päätteeksi.
Britannian Formula Renault -sarja jatkuu 25.-26. huhtikuuta Thruxtonin radalla.

Uutiset

Matias Laineen kausi päättyi ulosajoon
19.10.2014
Matias Laine ajoi ulos sunnuntaina World Series Formula Renault 3.5 –sarjan...
Matias Laine 11:s Jerezissä
18.10.2014
Matias Laineen lauantai ei sujunut Jerezissä aivan suunnitelmien...
Matias Laine kolmas Jerezin harjoituksissa
17.10.2014
World Series Renault Formula 3.5 –sarja päättyy tänä...
Matias Laineella edessään formulakauden finaali Jerezissä
15.10.2014
Matias Laineen kausi World Series Formula Renault 3.5 –sarjassa...
  • juhakankkunen.com
  • laakkonen
  • defa
  • punamusta
  • fennia
  • varma
Finnish English
Matso