Matias Laine siirtyy GP3 –luokkaan

Lehdistötiedote 25.2.2011

Matias Laine siirtyy GP3 –luokkaan

Joensuulainen Matias Laine ottaa uuden askeleen formulakuljettajan urallaan, kun hän siirtyy arvostettuun ja kovatasoiseen GP3 –luokkaan. 20-vuotias joensuulainen on tehnyt sopimuksen sarjan kärkitalleihin lukeutuvan Manorin kanssa. Viime kaudella Laine ajoi Formula 3 Eurosarjassa.

- Sopimus Manorin kanssa on loistava juttu. Talli menestyi viime vuonna GP3 –sarjassa hyvin ja uskon, että talli on kilpailukykyinen myös tänä vuonna. Odotan suurella innolla ensi viikon testejä, Laine sanoo tyytyväisenä.

Laineen tallikavereina ajavat indonesialainen Rio Haryanto ja brittiläinen Adrian Quaife-Hobbs. Molemmat ajoivat tallissa myös viime kaudella.

- Toivotan Matiaksen tervetulleeksi talliimme ja toivon kaikille kolmelle kuljettajalle menestyksekästä kautta. Minulla ei ole epäilystäkään etteivätkö he tekisi loistavaa työtä, tallin johtaja John Booth sanoo.

Sopimus on merkittävä Laineen kannalta, sillä Manor on osa Virgin F1 –tallin organisaatiota. Manorin kuljettajat kuuluvat Virginin nuorten kuljettajien kehittämisohjelmaan ja kolmikon paras kuljettaja pääsee testaamaan Virginin F1 –autoa kauden jälkeen. Manorilla ovat uransa aikana ajaneet myös Kimi Räikkönen, Lewis Hamilton ja Robert Kubica.
 
- Yhteys Virginin F1 –talliin on suuri bonus. Pääsen tutustumaan F1 –tallin työskentelyyn erittäin läheltä ja saan varmasti tärkeää oppia, Laine kertoo arvokkaasta mahdollisuudestaan.

Parhaillaan Laine suorittaa varusmiespalvelustaan Puolustusvoimien urheilukoulussa Lahdessa.  Manorin GP3 –auton rattiin Laine pääsee ensi viikolla, kun sarjan viralliset testit ajetaan Paul Ricardin radalla Ranskassa.

GP3 –sarjan osakilpailut ajetaan F1 –viikonloppujen yhteydessä kahdeksana viikonloppuna. Jokaisena viikonloppuna ohjelmassa on kaksi kisaa. Suomalaisittain sarja tulee olemaan mielenkiintoinen, sillä Laineen lisäksi mukana ovat  myös Valtteri Bottas (ART) ja Aaro Vainio (Tech 1).

Formula GP3 –sarjan osakilpailut:
7.-8.5. Istanbul, Turkki
21.-22.5. Barcelona, Espanja
25.-26.6. Valencia, Espanja
9.-10.7. Silverstone, Iso-Britannia
23.-24.7. Nürburgring, Saksa
30.-31.7. Budapest, Unkari
27.-28.8. Spa-Francochamps, Belgia
10.-11.9. Monza, Italia

Testit:
3.-4.3. Paul Ricard, Ranska
29.-31.3. Silverstone, Iso-Britannia
12.-14.4. Barcelona, Espanja
16.-17.6. Valencia

Uutiset

Matias Laineen kausi päättyi ulosajoon
19.10.2014
Matias Laine ajoi ulos sunnuntaina World Series Formula Renault 3.5 –sarjan...
Matias Laine 11:s Jerezissä
18.10.2014
Matias Laineen lauantai ei sujunut Jerezissä aivan suunnitelmien...
Matias Laine kolmas Jerezin harjoituksissa
17.10.2014
World Series Renault Formula 3.5 –sarja päättyy tänä...
Matias Laineella edessään formulakauden finaali Jerezissä
15.10.2014
Matias Laineen kausi World Series Formula Renault 3.5 –sarjassa...
  • juhakankkunen.com
  • laakkonen
  • defa
  • punamusta
  • fennia
  • varma
Finnish English
Matso