Matias Laine hakemaan menestystä Monacon katuradalta



Matias Laine lähtee hakemaan lisäpisteitä World Series Formula Renault 3.5 -sarjan osakilpailussa Monacossa. Laineen startti ajetaan ruhtinaskunnan tarunhohtoisella radalla formula ykkösten esikilpailuna sunnuntaina. Strakka Racingin suomalaiskuljettaja kilpailee kolmatta kertaa Monacossa ja tuntee kapean katuradan haasteet.

- Täällä aika-ajo ratkaisee vielä enemmän kuin muilla radoilla. Kapealla radalla ei ohituksille juurikaan ole tilaa. Lähtöruudun on oltava mahdollisimman ylhäällä, jotta pisteille pystyy ajamaan. Hyvä asia on, että kokemusta on kahdelta edelliseltä vuodelta, Laine sanoi.

Laine on kilpaillut Monacossa GP3:ssa ja viime vuonna Renault 3.5:ssä. Monacosta on tullut oppia, mutta menestys on vielä jäänyt odottamaan vuoroaan. Kokemuksia pyritään hyödyntämään tulevana viikonloppuna.

- Sen olen aiemmilla kerroilla oppinut, että radalle ei kannata pitää turhaa kiirettä. Aluksi rata on aika likainen ja pito paranee selvästi, kun aika-ajossa tulee kaikille kierroksia. Siinä on sitten vain pystyttävä puristamaan se paras kierros, Laine sanoi. 

Alkuviikolla Laine harjoitteli simulaattorissa katuradan haasteita varten tallin päämajassa Englannissa. Muutoinkin valmistautuminen on sujunut tuttujen kaavojen mukaan.

- Täällä haluasi tietysti pärjätä, sillä tunnelma ja maisemat ovat aivan omaa luokkaansa. Formula ykkösten myötä tulee kummasti lisää toimintaa joka puolelle, Laine kuvaili.

Sarjaa johtaa rallilegenda Carlos Sainzin poika Carlos Sainz junior, joka on voittanut kaksi ajetusta neljästä osakilpailusta. Laineen tilillä on yksi piste Monzan avauskilpailusta.

World Series Formula Renault 3.5 –sarjan Monacon osakilpailun vapaat harjoitukset ajetaan torstaina aamulla, perjantaina on formula ykkösten tapaan välipäivä, lauantaina aika-ajo ja kilpailu on vuorossa sunnuntaina.


www.matiaslaine.com  facebook.com/MatiasLaineRacingDriver  twitter.com/matiaslaine www.worldseriesbyrenault.fr

Uutiset

Matias Laineen kausi päättyi ulosajoon
19.10.2014
Matias Laine ajoi ulos sunnuntaina World Series Formula Renault 3.5 –sarjan...
Matias Laine 11:s Jerezissä
18.10.2014
Matias Laineen lauantai ei sujunut Jerezissä aivan suunnitelmien...
Matias Laine kolmas Jerezin harjoituksissa
17.10.2014
World Series Renault Formula 3.5 –sarja päättyy tänä...
Matias Laineella edessään formulakauden finaali Jerezissä
15.10.2014
Matias Laineen kausi World Series Formula Renault 3.5 –sarjassa...
  • juhakankkunen.com
  • laakkonen
  • defa
  • punamusta
  • fennia
  • varma
Finnish English
Matso