Matias Laineella onnistunut testien päätös

Matias Laine päätti onnistuneesti World Series Formula Renault 3.5 –sarjan testit Jerezin radalla Espanjassa keskiviikkona. Laine oli aamupäivällä hyvässä vauhdissa 0,3 sekuntia kärkiajasta ja iltapäivällä suomalainen Strakka Racingin kuljettaja ajoi onnistuneen kisasimulaation sekä harjoitteli varikkopysäyksiä.


- Aamulla oli todella tiukkaa, kun kaikki oli uusilla renkailla radalla. Pari kymmenystä riitti tekemään sijoissa eroa, mutta aikaani olen kyllä tyytyväinen. Kun kaikki sektorit osuu kohdalleen yhdellä kierrokselle, niin kyllä myös sijoitus nousee. Säästetään se sitten Monzaan, Laine totesi luottavaisena.

Kolmen päivän testirupeama oli viimeinen ajotesti kuljettajille ennen sarjan kauden avausta, joka ajetaan reilun kahden viikon kuluttua Italian Monzassa.

- Kaikkiaan testikaudesta jäi kyllä oikein hyvä fiilis. Pääsimme selvästi eteenpäin sekä Motorlandissa ja nyt täällä Jerezissä. Autosta löytyi muutamia juttuja, jolla myös aika-ajovauhti tuntuisi parantuneen. Kisavauhti on tallessa, sen osoitti kierrosajat täällä. Pystyin kisasimulaatiossa olemaan tallikaveri Stevensiä nopeampi ja se lupaa kyllä ihan hyvää, Laine arvioi.

Jerezin päätöspäivän nopeinta vauhtia piti aamulla Dracon Pietro Fantini ja Sauberin F1 -testikuljettaja Sergei Sirotkin iltapäivällä. Laineen nopein aika riitti 13:nteen sijaan.

- Tiimissä on hyvä meininki kaikin tavoin ja porukka odottaa jo Monzan avausviikonloppua. Samaa tässä odottaa jo itsekin. Se on tunnetusti nopea rata, jossa ei juuri siipeä tarvita. Uskon sen sopivan meidän autolla hyvin.

World Series Formula Renault sarjan avausviikonloppu ajetaan Italian Monzassa 12. -13. huhtikuuta.


www.matiaslaine.com  facebook.com/MatiasLaineRacingDriver  twitter.com/matiaslaine www.worldseriesbyrenault.fr

Lisätietoja: Pekka Kaidesoja, Matias Laineen viestintä, puh. 040 595 0903, media@matiaslaine.com

 

Uutiset

Matias Laineen kausi päättyi ulosajoon
19.10.2014
Matias Laine ajoi ulos sunnuntaina World Series Formula Renault 3.5 –sarjan...
Matias Laine 11:s Jerezissä
18.10.2014
Matias Laineen lauantai ei sujunut Jerezissä aivan suunnitelmien...
Matias Laine kolmas Jerezin harjoituksissa
17.10.2014
World Series Renault Formula 3.5 –sarja päättyy tänä...
Matias Laineella edessään formulakauden finaali Jerezissä
15.10.2014
Matias Laineen kausi World Series Formula Renault 3.5 –sarjassa...
  • juhakankkunen.com
  • laakkonen
  • defa
  • punamusta
  • fennia
  • varma
Finnish English
Matso