Matias Laineella onnistuneet testit Barcelonassa



Matias Laine jatkoi hyviä esityksiään World Series Formula Renault 3.5 –sarjan testeissä Barcelonassa keskiviikkona. Toisena testipäivänä Laine keskittyi testaamaan muun muassa rengaspaineita ja iskunvaimentimia. Joensuulainen oli tyytyväinen kahden päivän testirupeamaansa.

- Kaksi päivää meni hienosti suunnitelmien mukaan. Sain testattua sellaisiakin juttuja, joita ei kisakaudella ole aikaa eikä oikein uskallustakaan kokeilla. Ajamista on nyt takana myös aika paljon, kun alla oli vielä kisaviikonlopun kolme ajopäivää, Laine sanoi tyytyväisenä.

Aamulla Barcelonan rata oli sateen kastelema ja Laine tyytyi ajamaan vain 12 kierrosta.

- Rata alkoi kuivua jakson lopulla ja kävin ajamassa käytetyillä renkailla kierrokset. Päätimme säästää uudet renkaat iltapäivän alkuun, Laine kertoi.

Iltapäivällä rata oli kuiva ja Laine oli uusilla renkailla ajamassa heti jakson alussa. Paras kierros 1.31,155 oli lopulta kuudenneksi nopein vajaan sekunnin nopeimman kierroksen ajaneesta Marlon Stockingerista.

- Menin heti ulos radalla, kun jakso alkoi ja sain tehtyä hyvän kierroksen uusilla pyörillä. Sitten keskityimme erilaisiin kokeiluihin. Rata parani loppua kohden, mutta teimme oman suunnitelmamme mukaan. Onnistuimme kaikin puolin täällä, Laine sanoi ajettuaan iltapäivällä 38 kierrosta.

Laineen tallikaveri Will Stevens oli aamulla joukon nopein, mutta iltapäivän sessiossa britti jäi Laineelle pari kymmenystä. Myös Carlos Sainz Junior oli listalla Laineen perässä.

World Series Formula Renault 3.5 –testit jatkuvat kolmen viikon kuluttua Motorland Aragonissa Espanjassa.


www.matiaslaine.com  facebook.com/MatiasLaineRacingDriver  twitter.com/matiaslaine
www.p1motorsport.com  www.worldseriesbyrenault.fr

Uutiset

Matias Laineen kausi päättyi ulosajoon
19.10.2014
Matias Laine ajoi ulos sunnuntaina World Series Formula Renault 3.5 –sarjan...
Matias Laine 11:s Jerezissä
18.10.2014
Matias Laineen lauantai ei sujunut Jerezissä aivan suunnitelmien...
Matias Laine kolmas Jerezin harjoituksissa
17.10.2014
World Series Renault Formula 3.5 –sarja päättyy tänä...
Matias Laineella edessään formulakauden finaali Jerezissä
15.10.2014
Matias Laineen kausi World Series Formula Renault 3.5 –sarjassa...
  • juhakankkunen.com
  • laakkonen
  • defa
  • punamusta
  • fennia
  • varma
Finnish English
Matso